|
Etusivu
Perän Talli
Kuvagalleria
Videot
Kaapo
Kerttu
Iita
Keijo
Petteri
Vilpo
Haro
Holikka
Vilkkiläisiä
Kääkät ja kisut
Linkit
Vieraskirja
Tekijä
Blogi
|
r.
VILKIN-VILPO
Vilpo syntyi Kauhavalla Voitto Ketojan
tallissa. Ravihevosen uraa opeteltiin jo nelivuotiaana.
Kasvattajalta Vilpo lähti maailmalle 5-vuotiaana ja
joutuikin sitten kiertämään monella eri omistajalla,
kunnes se syksyllä 1991 myytiin 6-vuotiaana Keuruulle Hoskarin tilalle, jossa se päätyi tuntihevosenhommiin;
tosin huonolla menestyksellä. Ruunan jarrut olivat
nimittäin pahasti hukassa... Raviurakin jäi 13.
starttiin, joista ennätys oli vaatimaton 43,5 ke.
Törmäsin Vilpoon serkkuni Päivin kanssa
kesällä 1992 Hoskarissa. Päivi ratsasti koko kesän
hankalalla, mutta sympaattisella ruunalla, minun
antaessani maastakäsin "koulutusohjeita ja hyviä
neuvoja". Päivi oli kyllä neuvoistani toista
mieltä... Minusta ei ollut kipuamaan hevosen selkään,
koska olin loukkaantunut vakavasti auto-onnettomuudessa
lukion toisen luokan keväällä vuonna 1983 saaden
vaikean selkäydinvamman, jonka vuoksi liikunkin
pyörätuolilla.
Marraskuussa -92 mittamme oli täynnä ja
päätimme tuoda Vilpon ammatti-ihmisen koulutettavaksi
lähemmäksi kotipaikkakuntiamme Vilppulaa ja Mänttää. Vilpon silloinen omistaja antoikin ruunan mielellään
mukaamme. Vilpon selkään ei nimittäin monikaan
uskaltautunut, joten se ei tienannut tuntihevosena edes
kaurarahojaan. Vilpo saapui 7. marraskuuta Mäntän
Ratsastajien ratsastuskoululle Seppälän tilalle rats.ohjaajan Sini Larinahon (nyk. Koskinen) koulutettavaksi. Koulutusjakson piti kestää muutama
kuukausi, mutta toisin kävi. Puolen vuoden kuluttua
vappuna -93 ostimme kolmeen pekkaan ruunan ikiomaksi!
Ruunan kouluttaminen vaati Siniltä taitoa
ja kärsivällisyyttä, koska se oli todella kovapäinen.
Vilpo oppi uudet asiat
helposti, esim. raviväistöt ja
avo- ja sulkutaivutukset, mutta perusasiat ja
laukkaaminen ilman kiihdyttelyä olivat vaikeita. Ruuna
osasi painaa tonnin ohjille ja pidätteet eivät
todellakaan menneet helposti läpi, joten siirtymiset olivat huonoja. Ruunan vahvat puolet olivatkin sen hienot
raviväistöt ja keskiravi, jotka yleensä eivät ole suomenhevosten bravuurinumeroita. Ehkä Sini olisi
jossain vaiheessa väsynytkin ruunan kiukkutteluun, mutta oman lisäkannustuksensa Vilpon kouluttamiseen toi se,
että Anu Uusinarkaus-Lahtinen kehui aina Vilpoa
pitäessään valmennuksia tallillamme. Vilpon kanssa
jaksettiin mennä eteenpäin, koska se omasi todella harvinaislaatuista karismaa ja sen ravi oli upeaa
katseltavaa. Se ei raviliikkeiltään hävinnyt hyville
lämminveriselle tippaakaan.
Hyppätekniikka ruunalla ei ollut
erityisesti hallussaan. Kapasiteettia sillä kyllä oli,
mutta etujalat nousivat ylös vasta yli metrin esteillä
ja vauhtia oli liikaa. Petsalon Kata hyppäsi Vilpolla
kotioloissa kesällä -94 oikein kunnon kokoisia esteitä
ja tarkoitus oli Katan kisatakin jossain vaiheessa
estekisoissa, mutta luuliikaleikkauksen jälkeen, joka
tapahtui kesällä -95, ei viitsinyt ottaa riskiä, ettei
jalka kestäisi hyppäämistä, joten hyppyura sai
jäädä pikkuesteiden kaateluun mielen virkistykseksi.
Ensimmäisiin aluekisoihin päästiin
kuitenkin jo reilun vuoden koulutuksen jälkeen
keväällä -94, vaikka radat kyllä olivat laukka-osuuksiltaan enemmän kuin vauhdikkaita.
Keväällä 1995 Petsalon Kata (silloin opettajana
Niihaman Ratsastuskeskuksessa Tampereella) kisasi Vilpolla yhdet aluekoulukisat, mutta Vilpo pisti
kouluradalla täysin hulinaksi. Kata ei enää sen
jälkeen suostunutkaan ratsastamaan Vilpoa kisoissa.
Kesä -95 meni luuliikaleikkauksen merkeissä, mutta
syksyllä ruuna sai Sinin ratsastamana ensimmäisen
sijoituksensa aluekilpailuista. Luokan ohjelmanana oli
A:0. Vilpo oli aina parempi vaikeammissa luokissa, koska
niissä oli osuuksia, esim. raviväistöt, jotka jarruttivat sopivasti ruunan vauhtia ja tietysti sillä
oli osuutta asiaan, että vaikeammissa luokissa sai
kanget
suuhun.
Kesällä -96 oli vuorossa Vilpon
ensimmäiset kansalliset koulukilpailut. Kansallisiin
ruunan kuskiksi oli lupautunut rats.opettaja ja
ratsuttaja Annemari Riihonen eli Ansku. Ansku oli
Ypäjällä koulussa ollessaan voittanut mm. suomenhevosten kenttäkultaa ruuna Ostilla. Vilpo oli
valloittanut Anskun sydämen ja hän kävikin ahkerasti ratsastamassa ruunalla. Ansku toimi tällöin opettajana
Ruoveden Ratsutallilla. Kansallisissa Vilpo ja Ansku
olivat kesän kuluessa aina se ensimmäinen ei sijoittunut-ratsukko. Syksyllä ratsukko oli hopealla
suomenhevosluokissa sekä TRS:n mestaruuskisoissa (Ansku
edusti TRS:ää) että Hämeen alueen
koulumestaruuksissa, joka kruunasikin kauden, sillä
Hämeen suomenhevosten taso on todella hyvä. Parhaan
kisasuorituksensa Vilpo kuitenkin teki
ensimmäisissä
kansallisissa kisoissaan kesäkuussa Lehtimäellä, koska
se siellä käyttäytyi radalla oikein yhteistyöhaluisesti.
Kesällä -97 olivat Anskulla ja Vilpolla
edessään suomenhevosten kouluratsastuksen SM-kisat.
Talven aikana ruuna oli rauhoittunut paljon ja se oli
kotona oikein mukava ratsastaa. Myös silloin 14-vuotias
siskoni Niina pärjäsi Vilpon kanssa kivasti.
Kisatilanteet olivat kuitenkin hankalia. Veryttelyssä
ruuna saattoi olla yhteistyöhaluinen, mutta radalla se
kuitenkin "sikaili". Ennen SM-kisoja Ansku ja
Vilpo harjoittelivat parissa aluekisoissa vaihtelevalla menestyksellä. SM-kisoissa nivelluokka oli
läpijuoksujuttu, mutta finaalin kankiluokassa Vilpo oli
hieno ja sijoittui 10:nneksi. Yhteissijoitus kisoissa oli
14:s. Loppukauden Vilpolla kilpaili Sini itse ja tulos
oli joka kisasta ruusuke.
Syksyn aluemestaruuskisoissa
ratsukko sijoittui upeasti pronssille heti Pippurin ja Tekun jälkeen. Elokuussa Ansku ja Vilpo starttasivat sen
kesän ainoissa kansallisissaan ja ratsukko sijoittui
helpossa A:ssa Tampereella neljänneksi. Luokan kolmen
kärki oli huippusuokit Nysteri-Rysykkä-Pippuri. Kausi
1997 oli siis kaiken kaikkiaan hieno!
Kisakaudelle 1998 Vilpo ei enää
päässytkään, sillä suureksi suruksemme se sairastui
sunnuntai-iltana 18.1.1998 ähkyyn, josta se ei
selvinnyt. Ruuna oli aina ollut ähkyherkkä ja tämä
oli jo sen neljäs ähkykohtaus. Vilpon selviytymiseksi
tehtiin kaikki, minkä ihminen voi tehdä.
Eläinlääkäri kävi illalla ja yöllä hoitamassa
ruunaa ja heti aamulla se leikattiin Tampereen
hevosklinikalla. Viikon ajan seurattiin selviytyykö
vahva ruunamme takaisin elävien joukkoon. Sini otti
vapaata töistä ja oli monta päivää Vilpon seurana
klinikalla. Mitään ei kuitenkaan ollut tehtävissä,
sillä ruunan suolisto ei kovasta lääkityksestä
huolimatta lähtenyt leikkauksen jälkeen enää
toimimaan.
Perjantai-iltana Sini tuli Tampereelta kotiin
ja lauantaiaamuna 24.1 sain suruviestin klinikalta; Vilpo
oli lopetettu, koska sen sydän ei enää jaksanut. Paljon jäi vielä kokematta Vilpon kanssa
asioita...

kuvat katri leppämäki
VILPON SUKU
Vilkki
(kuva alla) |
Vilperi |
Pisteri |
Piste
|
Vaisto
/ Pikke |
| Erinä
|
Eri-Aaroni
/ Kiva |
| Mutrin-Lento
|
Mutri |
Murti
/ Pääsky |
Tuju
|
Loistu
/ Malta |
|
Eritta |
Ero-Lohko |
Lohko |
Lohdutus / Rehti
|
| Sirkka-Lintu
|
Eri-Aaroni
/ Sirkka |
|
Erikka |
Eri-Aaroni |
Murto
/ Upeva |
| Imarre
|
Vorna
/ Hilkka |
Heinäsirkka
(kuva alla) |
Siruke |
Aro-Kajo |
Aromus |
Eri-Aaroni
/ Sallimus |
| Summa |
Kajo
/ Jehun-Riemu |
|
Siru |
Ihmetys |
Ihme
/ Helo |
| Sanni |
Herkules
/ Else |
|
Arotus |
Aromus |
Eri-Aaroni |
Murto
/ Upeva |
| Sallimus |
Kaiman-Veikko
/ Eeva-Liisa |
|
Huke |
Kulkuri |
Lohdutus
/ Taru |
| Ulla-Maija |
Erä
/ Ilo |
r. Vilkin-Vilpo 1875-85 tprt, liinahtava
häntä, sk. 158 cm, s. 23.4. 1985, menehtyi ähkyyn
24.1. 1998
raviennätys
43,5 ke, uralla 13 starttia, voittosumma 1500 mk
Kasvattaja:
Voitto Ketoja, Kauhava
Viimeiset
omistajat: Sinikka Koskinen ja Katri Leppämäki
Kisatuloksia: Hämeen
aluekoulumestaruuksissa hopeaa v. 1996 Messilässä ja
Kangasalla pronssia v. 1997,
sijoituksia
aluekoulukisoissa, yksi sijoitus kansallisessa
koululuokassa helppo A-tasolla v. 1997, suomenhevosten
SM-koulukisojen 14:s sija vuonna 1997 (finaalissa 10:s
sija)
SUKULAISTEN KUVIA

Vilpon
isä Vilkki
VILKKI 1400-77J L3 I II palk. 1.27,3a,
1.27,9, 84 730 mk, s.1969 trt 149 cm.
Jälkeläisiä yhteensä 127. Jälk.ind. 99. Omistaja
Kusti Kumpu.
Paras jälkeläinen
1977 r. Virikki 1643-78 tprt, 1.24,2a, 1.24,9, 1 263 970
mk 270 73-40-25, e. Puhe-Ilo 1395-75J 1.40,0
Jättänyt hyviä tammoja, jotka mm. rakenteeltaan ovat
hyviä. Esim. Suikun Rallin emä Silkki on vilkkiläinen.

Vilkki,
oikea väri ensimmäisen ja tämän kuvan väliltä

Vilpo
emänsä Heinäsirkan kanssa kesällä 1985


Heinäsirkka
ja Vilpon sisko Vekselin Siru

Täysveli
Hekki, s. 1987, omis. Katri Korpi
Hekki kuoli ähkyyn nelivuotiaana. Ruunasta olisi
koulutettu ratsu.

Hekki
|