|
Etusivu
Perän Talli
Kuvagalleria
Videot
Kaapo
Kerttu
Iita
Keijo
Petteri
Vilpo
Haro
Holikka
Vilkkiläisiä
Kääkät ja kisut
Linkit
Vieraskirja
Tekijä
Blogi
|
KUKA ON KOTISIVUJEN TAKANA ?
Olen Leppämäen Kati ja syntynyt 60-luvun
puolivälissä. Hevosista innostuin tyypillisesti murrosiässä. Ratsastin
n. viitisen vuotta ennen kuin harrastukseni loppui. Loukkaannuin
auto-onnettomuudessa lukion toisella luokalla v. 1983 saaden vaikean
selkäydinvamman, jonka vuoksi olen liikkunut viimeiset 25 vuotta
pyörätuolilla. Vammastani huolimatta (en pysty ratsastamaan) kohtalo
johdatteli niin, että ajauduin takaisin hevosten pariin v. 1991
pikkusiskoni Niinan (meillä on 18 vuoden ikäero) aloittaessa
ratsastuksen. Hevosharrastus olisikin jäänyt siskoni tuntien katseluun,
jollen olisi tavannut ihanaa ja hankalaa suomenhevosruunaa Vilpoa. Vilpo
täyttikin seuraavat viisi vuotta elämästäni siihen asti, kunnes se
surukseni menehtyi ähkyyn tammikuussa v. 1998.
Hevosten käsittelyssä olen kiinnostunut pehmeästä hevosten käsittelystä;
sekä hoidettaessa että ratsastettaessa. Vaikka puuhasteluni hevosten
kanssa on vammani vuoksi rajallista, eli lähinnä sivusta
katselua, löytyy silti asioita, joista voin kiinnostua ja hankkia
tietoa.
Minä ja nf-poni Peanut vuodelta 1981
Seppälän leirillä
Suomenhevoset ovat hevosroduista lähinnä sydäntäni.
Vilpon lisäksi toinen tärkeä suomenhevonen minulle
on ollut sh-ori Eri-Haro, jota hoidin ennen
loukkaantumistani monta vuotta. Haro oli vanha
työhevonen; kantakirjaori, jota serkkuni Päivin
kanssa yritimme viihdyttää sen eläkepäivinä. Haron
isä oli itse kuuluisa Eri-Aaroni.
Toimin melkein seitsemän kautta Mäntän Ratsastajat
ry:n puheenjohtajana ja tämä tehtävä vei kokonaan
mukanaan. Sitten tallipuuhastelu keskittyi Kolhoon
Katariina Ahlstedtin tallille. Ja nyt joulukuussa
2008 saimme siskoni Niinan kanssa oman 5 hevosen
tallin Vilppulaan. Meillä on neljä omaa hevosta.
Kaapo, Keijo ja Iita ovat welsh cobeja ja Kerttu on
suomenhevonen.
Omistan nämä kotisivuni edesmenneelle rakkaalle suomenhevoselleni

Vilpolle
katri.leppamaki@phpoint.fi
|