|
Etusivu
Perän Talli
Kuvagalleria
Videot
Kaapo
Kerttu
Iita
Keijo
Petteri
Vilpo
Haro
Holikka
Vilkkiläisiä
Kääkät ja kisut
Linkit
Vieraskirja
Tekijä
Blogi
|
Kuulumisia Perän tallilta
13.7.
Perällä on maalaushommia käynnissä. Tallinpihassa maalattiin vanha
kuivuri ja lisäksi maalataan Perän talo ja aita.

Kuivuri uudessa
maalissa
Iitan kanssa harjoiteltiin kovasti lastausta ja saatiinkin se
Teivoon näyttelyyn. Matkalla ja Teivossa Iita käyttäytyi oikein
kivasti ja sai II palkinnon. Tosin oli neljäs neljästä tammasta,
mutta mukana olikin huipputammoja kuten Moondelight Lucia ja Iitan
emä Derwen Gwawr. Kolmantena oli
Ynysgerwyn Unique.
Iita sai hyvän kirjallisen arvostelun, mutta päätä moitittiin eli
tuomari korosti erityisesti pientä päätä ja pieniä korvia.
Kotiin lähtiessä ei tamma sitten pysynytkään kopissa, vaan peruutti
sieltä niin nopsasti pois, ettei takapuomia saatu kiinni. Oltiin
varauduttu tähän ja meillä oli rauhoittava pasta mukana. Sen ja
liinojen avulla tamma saatiin kyytiin ja kotia kohti. Nyt vaan
sitten lisää lastausharjoittelua!

Iita Teivon
näyttelyssä
3.7. 2010
Heinäntekoon päästiin tänä vuonna viikkoa myöhemmin kuin viime
vuonna eli 28.6. Kelit ovat suosineet heinän kasvua ja viime
vuotisen 31 paalin sijaan heinää tuli nyt 80 esikuivattua
säilöheinäpaalia!
Kenttä on edelleen pikkusen pehmeä ja siihen tilattiin lisää
kivituhkaa, jota on levitetty kentälle pikkuhiljaa.
Hevoset olivat talven pareittain eri tarhoissa, mutta kesällä ei
ollut mitään ongelmaa yhdistettäessä hepat keskenään laitumelle.
Arvojärjestys oli sama kuin viime vuonna, eli Kaapo on pomo ja muut
keskenään aika samanarvoisia.
Niina on ratsastanut Iitalla ja Keijolla nyt niiden
nelivuotiskautena tasaiseen tahtiin ja molemmat ovat mukavia. Iita
varsinkin on yllättänyt ja se on kevyt ja miellyttävä ratsastaa.
Keijo on väläyttänyt hyppykykyjään.
Lastausta on harjoiteltu ja Keijon kanssa ei ole ongelmia, mutta
Iitan kanssa senkin edestä. Tamma peruuttaa heti kopista ulos ja jos
sitoo sen koppiin kiinni ennen takapuomin kiinni laittoa, niin tamma
tulee ulos riimunnarut katkenneina.
Kertun kanssa osallistuttiin 4-vuotiaiden suomenhevosten
laatuarvosteluun toukokuun lopulla Ypäjällä. Tällä kertaa ei päästy
syksyn finaaliin. Sijoitus oli 15/31. Moitteita tuli vinossa
kulkemisesta ja tahdin puutteesta. Ja tämä asiat tiedettiinkin
Ypäjälle lähtiessä. Kerttu on ollut pitkään suustaan hankala. Saa
nähdä, korjaantuuko asia myöhemmin.
Kaapo jätettiin loppukeväällä toistaiseksi varhaiseläkkeelle. Sen
lonkan lihasvamma kipeytyi ja ruuna saa nyt olla Kertun
tarhakaverina. Katsellaan liikutusta uudestaan syksyllä.
17.3. 2010
Kertun kanssa käytiin eilen Vilppulan ratsastuskoulun maneesilla.
Meidän muksut ovat edelleen kengättömiä ja kotikenttä on nyt melko
liukas, kun liikalumi poistettiin lumilingolla. Kerttu kiikuttikin
Niinaa maneesissa melko vauhdikkaasti, kun tossu piti
hiekkapohjalla. Kokeilivat pienen ristikonkin ylitystä ja puomien
alkuhämmästelyn jälkeen hyppääminen sujui kivasti. Nyt vaan
odotelleen, että kevät etenisi ja kenttä sulaisi hiekalle!
30.1. 2010
Onpas tullut päivitettyä blogia laiskasti. Vuosikin on päässyt
vaihtumaan!
Talvi on ollut kylmä ja luminen. Pakkasten takia on hevosia päässyt
liikuttamaan melko vähän. Keijon ja Kertun ratsastus on ollut
perusasioita. Molemmat nelivuotiaat osaavat perusjutut, mm.
laukannostot. Iitan kanssa on edetty hitaasti, koska tamma
jännittää. Yllätykseksi sen kanssa on kuitenkin Niina päässyt
laukkaamaankin pari kertaa kentällä; ja ilman pukituksia.
Kertulla ajettiin hiljattain pitkästä aikaa ja ihan tamma muisti
ajojutut.
Kentän kanssa on ollut vähän ongelmia. Lunta yritettiin tiivistää
kentän pintaan lanaamalla, mutta se tiivistyi vain osittain ja lumi
lohkeili hevosten alla laatoiksi. Lopulta päädyttiin siihen,
että lunta aurattiin reippaasti pois. Pohja on kuitenkin jotenkin
"pöpperöinen" ja hieman liukas kengättömien alla. Kaapo hokeilla
porskuttaa siinä ihan ok.
Talli on paukkupakkasista huolimatta pysynyt plussan puolella
käytävällä olevan lattialämmityksen ansiosta. Sähköä lämmitys
kuluttaa sikana, mutta ovat turvepatjatkin pysyneet sulana, kun ei
talli ole umpijäässä. Irtoturve oli onneksi syksyllä tuotaessa niin
kuivaa, että se ei varastossa ole jäätynyt jääkoppuraksi. Lohkeaa
irti kasasta niin, että tallissa karsinoissa sulaa pehmeäksi
nopeasti.
Tänään oli pakkasta vain kymmenen astetta, joten Niina pääsi
liikuttamaan Kaapon ja Kertun.
4.11.
Talvi tekee tuloaan. Kenttä on nyt kivikova ja lunta odotellaan.
Turvevarasto saatiin kuntoon ja on nyt täynnä irtoturvetta talven
varalle. Oli onneksi hyvälaatuista turvetta. Kuivaa heinääkin
saatiin Tampereen suunnalta varastoon. Oli uusi heinäntoimittaja ja
arvelutti tilata kuorma näkemättä suoraan tallinpihaan, mutta
olivat onneksi kunnon pikkupaaleja. Säilöä meillä on yli oman
tarpeen, mutta pikkupaaliheinä on niin kätevää syöttää tarhoihin,
että hyvä olla sitäkin varastossa. Omia säilöpaaleja on nyt avattu 4
kappaletta ja ovat olleet tähän asti kaikki kunnollisia.
Hevoset ovat
siirtyneet laitumelta hiekkatarhoihin ja näihinkin tehtiin
tarhakatokset. Katoksista tuli umpinaisemmat kuin
kesäkatoksista ja olisi pitänyt tehdä mökeistä isommat kuin
kesämallista. Katoksiin tehtiin ensin vain etuseinään leveä
oviaukko, mutta selvästi hevoset kokivat mökit ahtaiksi. Toiseen
päätyyn tehtiin sen vuoksi toinen kulkuaukko. Nyt Kaapo ja Kerttu
ovat olleet yhdessä mökissään, mutta Iita ja Keijo eivät ole omassa
mökissään kuin hetkittäin poikenneet.


Varsojen ratsutusta on jatkettu. Kerttu ja Keijo tekevät ihan mitä
pyydetään ja osaavat perusjutut. Käynti, ravi ja laukka onnistuvat
ja siirtymiset ovat molemmille helppoja. Keijo on melko suorakin.
Kertulle on toinen kierros vaikeampi. Iita on sitten oma
tapauksensa. Sen kanssa on edettävä hitaammin, koska tamma on
tosi säikky. Iitalla on päästy ravaamaan ilman taluttajaa, mutta
laukan opettamisen saa jättää myöhemmäksi.
Satula-auto
Bob&Piaffe kävi ja vanhoja satuloita lähti vaihtoon ja uusia tuli
tilalle. Kaapolla on nyt Globuksen koulusatula ja Kertulle
Kentaurin. Molemmat olivat vähän käytettynä. Ny tuntuvat satulat
sopivilta, mutta kauanko sitä iloa taas kestää...
16.9.
Tallilla on isä tehnyt kuivurin ovien korotusta. Tarkoitus on, että
turveauto saa kipattua kuivikkeen suoraan rakennuksen sisään.
Meiltä kun se traktori puuttuu, niin itse ei saada turpeita
siirrettyä pihakasasta rakennukseen. Oviaukko on nyt 430 cm. Sitä
oli korotettava toista metriä. Saatiin lainaan Kari-serkun nosturia,
jolla ylettyi raksahommia katonrajassa tekemään.

8.9. Kesän toinen
heinäsato tehtiin elokuun lopulla ja nyt on heinäpaaleja reippaasti
yli oman tarpeen.
Myydään paaleja, jos laatu on ok. Vielä ei ole yhtään paalia
aukaistu. Laidunheinää on vielä hevosille ja näin lämpimällä kelillä
ei avattu paali säily tarpeeksi kauan.
Kerttu oli Ypäjällä 4.9. suomenhevosten laatuarvostelun finaalissa. Kerttu
oli jaetulla 11. sijalla, kun hevosia kaikkiaan oli 29. Olimme
tuosta sijasta yllättyneen iloisia! Realistiset odotukset olivat
päälle kahdenkymmenen sijoitukseen. Kerttu sai
hyvät pisteet käynnistä, laukasta ja laatutyypistä. Kerttu
olikin ainoa tamma, joka sai tyypistä 9. Muut pisteen
olivat keskivertotasoa. Tamma matkusti hyvin ja käyttäytyi paikan
päällä tosi kiltisti. Helppo sen kanssa on reissata!
Nyt on vuorossa tallin rakennusjutuissa turvevaraston teko. Se
saadaan tehtyä vanhaan kaurakuivuriin tallin pihaan. Ulko-ovia on
korotettava, jotta turveauto saa kipattua turpeen sisälle varastoon
ja sitten kuivuriin on tehtävä väliseinä, ettei turve leviä koko
rakennukseen.

Kerttu ja Niina Ypäjällä
14.8. Hups! Kesä on
vierähtänyt jo elokuun puolelle. Toinen heinäntekokin alkaa olla
käsillä.
Hevosia on liikuteltu rauhalliseen tahtiin. Keijon ja Iitan selässä
on käyty muutaman kerran ja muksut ovat suhtautuneet
talutusratsastukseen ihan mallikkaasti. Kerttua on irtohypytetty ja
muutaman kerran ratsastettu. Laatuarvostelun finaali on Kertulla
edessä Ypäjällä 4.9.
Laitumelle saatiin kaivatut katokset ja hevoset ovat nauttineet
katosten suojasta!


30.6. Kesäkuu
loppuu. Ensimmäinen heinäsato Perän pelloilta on korjattu. Saimme
heinäntekijäksi Marjamäen Juhan, jolta ostimme viime talvena säilöä.
Heinää tuli 31 paalia; eli talven säilöt. Heinä pääsi hieman liikaa
kuivumaan helteen takia pellolla, mutta oli lehtevää ja vihreää.
Hevosten kanssa on ollut hiljaiseloa ja lähinnä ovat olleet
laidunlomalla. Kaapolta puuttuu kenkäkin... Päivisin ovat olleet
paljon sisällä kuumuuden ja itikoiden takia. Yöt ovat ulkona ja aamu
kahdeksalta viimeistään taahaavat niin laitumen portilla, että ne on
otettava sisään. Tallissa painuvat samoin tien pötkölleen nukkumaan.
Kentälle on tarkoitus tehdä lähiaikoina jotain. Nyt siinä on
liikaa pintahiekkaa ja se upottaa. Hiekkaa on saatava pois ja
tilalle otettava luultavasti kivituhkaa.

Pelloilta heinät
korjattu

15.6 Tallilla oli
isällä maalaushommia ja nyt on pohjamaalin päällä kunnon kerros
Riihi-maalia! Mäntän Raveista saatiin ostettua tallin ulkoseinään
kiva vanerihevonen, joka kuvaa suomenhevosori-Kirppua.


Hevoset laitettiin
samaan laitumeen ja yhdistyminen kävi yllättävän hyvin. Kaapo on
selkeä pomo ja Kerttu pikkupahis. Iita ja Keijo ovat alimmaisena
laumassa. Aluksi hevoset olivat pareittain etäällä toisistaan, mutta
nyt ovat kaikki neljä lähekkäin toisiaan, mutta edelleen pareittain
Kaapo & Kerttu ja Keijo & Iita. Keijo ja Kerttu ovat varovaisesti
tutustuneet toisiinsa ja luulenkin, että kun ovat hetken laitumella
ihan kahdestaan, niin hengailevat kyllä yhdessä.
4.6. Perällä tehdään viimeisiä maansiirtotöitä. Heinäpeltojen
reunoille levitettiin kaivinkoneella syksyllä ojista nostettua
ruoppausmaata ja nämä kohdat täytyi äestää ja kylvää uudestaan
heinälle. Tallin lähellä oli kasoissa peltomultaa tarhojen pohjista
ja ne myös tasoitettiin.
Kenttä on liian pehmeä ja nyt kun vihdoinkin sataa, niin sitä
jyrätään täryttimellä. Jos ei tiivisty, niin hiesuhiekkaa pois ja
tilalle pikkusen kivituhkaa.
Heinä on kasvanut kuivuudesta huolimatta hyvin ja hevoset ovat nyt
laitumella. Tosin yöt ovat olleet vielä tallissa. Ja nyt onkin
luvattu niin paljon vesisadetta, ettei yöksi pihalle vielä siirrytä.
Kertulla on laukattu pellonreunan pitkällä suoralla pikkupätkät
kaksi kertaa ja kivasti laukkaa. Liikutus on ollut harvakseltaan,
mutta parempi liian vähän kuin liian paljon. Tarhassa ja laitumella
liikkuvat kaikki hevoset reippaasti. Yksi kun pelästyy jotain, niin
tietysti kaikki kirmaavat ympäriinsä ja laitumella on nyt tilaa
kiihdyttää toistasataa metriä yhteen suuntaan.
30.5. Ajattelin kirjoitella silloin tällöin hevosten ja tallin
kuulumisia. Itsestäni ainakin on mukava lueskella muiden blogeja.
Talven tapahtumia en tähän näin jälkikäteen merkitse. Lyhyesti
alla muutamia asioita.
Hevoset sopeutuivat hyvin uuteen kotiinsa. Poneilla, eli Iita ja
Keijo, on tehty
perusjuttuja; harjausta, jalkojen nostoa, taluttelua, totuttelua
suitsiin ja satulaan sekä juoksutettu ja kerran irtohypytetty.
Kerttu ratsutettiin ongelmitta ja Kaapokin on ollut rauhallisesti
kentällä sekä maastossa.
Toukokuulta kuulumisia sen verran, että Kerttu osallistui 16.5 Perhossa
Laatuarvostelun karsintaan. Askellajeista sai seuraavat pisteet:
käynti 9, ravi 6,5 (levittää, siksi huonot pisteet) ja laukka 9, ja
oli paras askellajihevonen. Hypyt meni meistä ok, mutta tuomari
katsoi ammattitaidolla ja osoitti meidän ainoastaan luulleen Kertun
osaavan hypätä. Kapasiteetista sai 7, tekniikasta 6,5 ja
yhteistyöstä 7,5. Sijoitus oli 4/7. Keskiarvo 15,17. Finaalipaikka
Ypäjälle jäi sen varaan, että valitaanko tänä vuonna sijoittuneiden
lisäksi karsinnan paras askellajihevonen mukaan finaaliin. Ensi
viikolla ilmeisesti tulee finaalin nimilistat.
Mäntän näyttelyyn Kerttu osallistui syntymäpäivänään 26.5 ja sai
hienosti II+ palkinnon ollen näyttelyn paras suomenhevonen. Pisteet
olivat tyyppi
8 - runko 8 - jalat 7 - kaviot 9 - käynti 8 - ravi 8.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
TALLIN RAKENTAMISESTA MUUTTOON
15.8. 2008. Talli
on tilattu, pystytys viikolla 44.
11.9.
Rakennuslupapaperit kuntaan.
16.9. Rakennuslupa
tuli.
27.9. Pohja kaivettiin.
4.10. Pohjan laudoitus valmis.
6.10. Valu tehtiin.
9.10. Peruskivi muurattiin.
22.10. Kentän teko alkoi.
23.10. Pohja valmis! Tänään oli valutalkoot.
4.11. Elementit tulivat.
Nopeata toimintaa! Seinät pystyssä 4 tunnissa. Kattotuolitkin jo
laitettiin! Lantalan ja kentän tekoa jatketttiin.
6.11. Talli on
Illliksen osalta ok eli katto päällä, vuorilaudat laitettu ja
paloseinä tehty.
8.11. Tarhojen pohjat ovat valmiit!
10.11. Tarhoissa tolpat, laitettiin Irjalan traktorin piikillä.
12.11.
Kenttä on valmis!
22.11.
Karsinat koossa.
5.12. Kentän valotolpat pystytettiin.
9.12. Valot
toimivat tallissa!
12.12.
Lopputarkastus meni läpi!
14.12.
Muutto! Kerttu ja Kaapo haettiin Kolhosta.
17.12. Ponit Iita ja Keijo tulivat rekalla Västanfjärdistä! Mukana
muksuja tuomassa oli kasvattaja Karin Söderholm.
|